FANDOM


 Tämä artikkeli on osittaissuojattu.
Tumppunaula

Thumbnail Simply0wnzin videosta Jouluinen hevosten ulostus.

Simply0wnz on paskisti, joka loi YouTube-kanavansa jo vuonna 2008, mutta teki merkittävimmät tuotoksensa vuonna 2010. Hänen nykyinen tilinsä, jonne hän on julkaissut myös yhden uuden puupin, löytyy nimellä Auto Kolari.

Historia

Menestyksen hippuset, kanavan vaihto (2010-2011)

Simply0wnz poisti ensimmäisen tilinsä vuonna 2011, kertoen samalla, että syitä lopettamiseen olivat inspiraation puuteet (ei jääteet) ja muut ihan saatanasti sattuneet syyt. Tämän lisäksi hänen kanavallaan luki vielä vuonna 2010, että "jos saisi yhden toiveen niin vaihtaisin usernameni, no tehty mikä tehty =S". Tästä huolimatta muutama hänen videoistaan on saapunut takaisin tuubaan, sillä hän itse uppaili niitä takaisin näytille uudelle kanavalleen.

Simply0wnzin vuosien 2010 ja 2011 saavutuksiin kuuluivat Ertsun järjestämän uusiopaskakilpailun voitto, 6. sija marraskuun 2010 Top 10 -listalla sekä reilusti yli 150 tilaajaa YouTubessa ennen kanavan poistoa.

Nykyisyys ja tulevaisuus (2013-nykyhetki)

Vuoden 2013 huhtikuussa Simply0wnz/Auto Kolari teki pienimuotoisen paluun puuppibisnekseen, ilmoittaen että halusi kokeilla paskomista parin vuoden tauon jälkeen. Kyseinen uroteko ei kuitenkaan saavuttanut julkaisunsa tienoilla mainittavaa huomiota.

Tyyli

Simply0wnzin tyyliin kuuluvat suhteellisen omaperäiset ja päättömät maskaukset, nopea tempo sekä yleinen kaaoottisuus. Hänen uusin tekeleensä edustaa myös selvästi tätä tyyliä.

Simply0wnzista sanottua

  • "Tee toki lisää." ~p3ntavus YouTubessa.

Esimerkkejä videoista

UusioPaska - Roope tlt Ykräsnääp00:36

UusioPaska - Roope tlt Ykräsnääp

Tällä videolla Simply0wnz voitti SinaTuubaErtsun järjestämän Ankronikka tlt uolliaC -teemaisen uusiopaskakilpailun.

Lentokoneenkaato (Simply0wnz)02:03

Lentokoneenkaato (Simply0wnz)

SinäTuubaPaska - Jouluinen hevosten ulostus (tekijä Simply0wnz)01:09

SinäTuubaPaska - Jouluinen hevosten ulostus (tekijä Simply0wnz)

SinäTuubaPaska - Ananaksen metsästys01:29

SinäTuubaPaska - Ananaksen metsästys
























Linkit

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.